maanantai 30. huhtikuuta 2012



Tää on siis räppi jonka yks meän koululainen senior teki niiden kahden nuoren (jotka kuolivat autokolarissa) kunniaksi. Ajattelin jakaa tän teillekin. Katsomossa ei ollut kovin montaa kuivaa silmää tän jälkeen..

maanantai 23. huhtikuuta 2012

HAWAII part. 4

Neljäntenä päivänä hawaiilla oli sitten ohjelmassa Pearl Harbor! Niille jotka eivät tiedä:
Pearl Harbor on Usan Tyynenmeren laivaston päätukikohta Hawajilla jonne Japani hyökkäsi 1941. Japanin ilmavoimat tuhosivat kolme taistelulaivaa, joista kuuluisin on tämä USS ARIZONA. Paikalle rakennettiin muistomerkki joka on nykyään yksi näitä "must-see" paikkoja hawajilla. Mun mielestä ei ollu mitenkään erityisen hieno paikka kuitenkaan.


Si, se puede!


Siellä näkyy USS ARIZONAn muistomerkki


Me saavuttiin paikalle vähän liian hyvissä ajoin niin oli sitten aikaa otella kuvia :)
Pienen odottelun jälkeen päästiin kattomaan lyhyt elokuva Pearl Harborista mikä oli itseasiassa tosi mielenkiintoinen. Tän jälkeen mentiin vene ajelulle ja mentiin siis tälle muistomerkille.

USS ARIZONA



Siitä uponneesta laivasta vuoti vieläkin öljyä veteen.. eihän siitä hyökkäyksestä ollutkaan kuin se 70 vuotta?!?



Tuolla takana melkein erottaa ton valkosen seinän joka on täynnä tekstiä. Tekstit ovat siis nimiä, eli japanilaisten iskussa menehtyneiden nimet ovat tuolla seinillä.

Löydettiin tämmönen komistus

maanantai 16. huhtikuuta 2012

"Too well loved to ever be forgotten"



Toissa viikonloppuna facebook täyttyi jäähyväisteksteistä, rukouksista, runoista.. nimittäin meidän koulun kaksi oppilasta kuoli kolarissa. Niitä oli kolme nuorta ajamassa hiihtokeskuksesta aivan pohjois-californiasta. Tiet oli huonossa kunnossa ja sillä high waylla mitä ne ajo on aina tosi paljon liikennettä tähän aikaan vuodesta. Sen auton kuljettaja käänty oikealle yrittäen vaihtaa kaistaa ja toinen auto tuli sitten niitten kylkeen... molemmat matkustajat kuoli siihen paikkaan mutta kuljettaja säilyi hengissä. Lisättäköön vielä että kaksi kuollutta nuorta seurustelivat keskenään. Tämä tapahtui siis toissa viikon perjantai iltapäivänä. Viime maanantai koulussa oli hyvin itkuinen... opettajat olivat myös hyvin maassa mutta kertoivat oppilaille että heille saa aina tulla puhumaan asiasta ja muutenkin joka puolella kerrottiin että tukea kyllä saa jos sitä tarvitsee.

Tää mun kaupunki on pieni ja täällä kaikki tuntee kaikki.. ainakin jotain kautta. Siksi tämä onnettomuus onki ollu aika kova pala koko kaupungille. Molemmat nuoret oli todella ulospäinsuuntautuneita ja hirveen aktiivisia nuoria joten tää onnettomuus on koskettanut monia ihmisiä.. Itse henkilökohtasesti tunsin vain toisen heistä mutta silti tämä viikko on ollut aika rankka minullekin, on aina niin kauheaa ajatella että joku omanikäinen kuolee. Eikä sitä oikein edes ymmärräkkään... kuitenkin tämä hirveä onnettomuus on pysäyttänyt ihmiset koulussa miettimään asioita.

Viime viikko koulussa tuntui todella pitkältä, vaikka loma olikin juuri loppunut, ihmisillä oli todella vähän energiaa eikä kellään riittänyt hymy puoleenpäivään asti. Viime sunnuntaina oli sitten jonkinlainen muistotilaisuus jonka näitten nuorten ystävät olivat järjestäneet. Pienessä salissa oli kynttiöitä, kukkia, kylttejä ja seinällä pyöri dia-show näistä kahdesta nuoresta. Kaikki oli hyvin kauniisti järjestetty. Tänään maanantaina oli sitten hautajaiset... Ikävä kyllä ne järjestettiin kouluajalla enkä voinut ottaa kyseistä tuntia vapaaksi mutta kuulin että siellä oli ollut paljon ihmisiä ja että seremonia oli ollut hyvin kaunis.

On ollut tavallaan hieno huomata kuinka tämä pieni yhteisö on osoittanut tunteitaan erilaisilla kauniilla tavoilla ja kuinka ihmiset ovat tehneet kaikkensa auttaakseen kuolleiden nuorten perheitä ja läheisiä. On todella harmi että ihmiset eivät muista tai osaa näyttää tunteitaan vasta kun on liian myöhäistä... elämän arvaamattomuutta on vain niin vaikea käsittää. Jos sitä iän myötä oppisi arvostamaan jokaista päivää.. toivotaan ainakin niin.

torstai 12. huhtikuuta 2012

HAWAII part. 3


Meidän kolmantena päivänä oli taas aikanen herätys (surprise surprise).. suunnitelmissa oli mennä patikoimaan diamond head.. se on siis mielettömän kokonen kraateri ihan puolen tunnin päässä waikiki beachilta. Se on yleensä jo puolenpäivän aikaan täynnä turisteja niin me hyökättiin siis tähän luonnonpuistoon seittemältä aamulla (hereillä oltiin siis jo kuudelta.. ei luoja).

Heräsin sitten viiden aikaan siihen kun sade hakkaa meän parveketta.. eikä siis mikään kiva trooppinen lämmin nopea kuuro vaan ihan siis sato kaatamalla ja kovaa. Pää vaan uudestaan tyynyyn.. ja kun herätyskello sitten soi kuudelta niin sama tilanne... no mutta eipä siinä muuta auttanu ku vaatteet niskaan ja aulaan!



Tuossa tuo diamond head yläilmoista, pretty cool ha? kuva googlesta

Kun me istuttiin bussiin sato edelleen kaatamalla vettä eikä kukaan ollu hirveen innostunu patikoinnista rankkasateessa, mutta meillä oli matkan jokapäivälle varattuna ohjelmaa että ei voitu vaan siirtää tota meän patikointia. Päästiin sitten sinne puistoon ja puistonvartija sanoi että me varmaan suljetaan tää puisto pian mutta jos menette nopeasti niin ehkä se "big boss" ei ehdi tänne vielä.. no kun päästiin bussista ulos tihkutti vielä jonkinverran, mutta kun päästiin patikoinnin puoleen väliin aurinko tuli esiin ja päästiin nauttimaan ihanasta säästä loppuretkelle :)

 
 Kaiken sen mutapolussa räpikoinnin jälkeen piti meän nousta tämmöset kivat pikku portaat.... näitten jälkeen oltiin sitten diamond headin huipulla.

                                   hell yeaaaaah!


Sade siis loppu ja saatiin otettua ihan hyviä kuvia.





Kuka tunnistaa? Tiiän varmasti ainakin että ainakin yhdessä TV-showssa näkyy just tää majakka!

 En tiiä onko musta tullu ihan täysi tietokone nörtti mutta kuinka paljon tää näyttää Angry Birdsiltä!?



 Meidän koko urhea joukko!


Mitä se virnuileee ;)


Kun päästiin takas alas huomattiin että puisto oli suljettu! Siis täydellinen ajoitus meidän porukalta.

päivä kolme pulkassa!

Aloha <3

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

HAWAII part. 2

Siellä siintää Honolulu

Kakkospäivänä oli tosiaan suht. aikanen herätys.. käytiin kaverin kanssa aamulenkilla ja kasilta piti olla valmiina bussiin!

valas valas valas valas valas valas valas valas valas valas valas

Meille oli varattu päiväksi semmone vene sydemmi jonne siis mahtu koko meidän äänekäs porukka. Uiskenneltiin kalojen ja kilppareitten kanssa. Otettii pari vedenalasta kuvaa (ne oli kyllä aivan hirveitä)! Ja nähtiin valaita ja delfiinejä. hiii!



Iltapäivästä käytii sitte vähän shopailee ku säät ei ollu mitä parhaat. Tsekattii international market ja waikikin kaupat... Ei lähetty honolulun keskustaan asti, vaikka ei sinne ollu ku 30 min bussilla.. käytiin siellä kyllä sitte toisena päivänä :)

Illalla käytiin syömässä hawaji pizzaa - ananasta ja pekonikinkku sekotus juttua. Oli kyllä ihan hyvää. Käveltiin vähän kauemmas keskustasta semmoseen pikkumestaan missä oli tosi kiva meininki :)

Ja tissi vuotaa :D

tiistai 3. huhtikuuta 2012

HAWAII part.1

Meän hotsku SFssa
Noni sain viimeinki otettuu itteäni niskasta kiinni ja alotettua kirjottamaan tätä prjotektia, nimeltä hawaii postaukset!

Ukiahista lähettiin tiistaina puolilta päivin.. lento kohti Hawaijia oli keskiviikko aamuna mutta kaikkien matkaanlähtijien piti olla SFssa tiistai iltana että vältyttäs viime hetken katastrofeilta. Ihmiset saapu hotellille illasta ja tutustuttiin siinä ilta toisiin ja yritettiin painaa nimiä päähän... Hotellilta lähtö oli keskiviikko aamuna 5:30 ja lento lähti 8:53!!


 "strike a pose" ennen lentoon lähtöä!!

Minä ja Mavi

Finland meets Switzerland


 Kone saapu hawajille ajoissa ja me kaikki rynnättiin koneesta ulos ja bussiin joka vei meidät hotellille. Sitä ennen kaikki meän ryhmäläiset sai leit.. eli nuo kukkahörpäkekaulakoru jutut :)
Ekan päivän vitsi olikin "I got leid first day in Hawaii!" so not funny!

Noemi and I
Ei ees haluttu purkaa laukkuja ku me sännättiin suoraan rannalle porukalla! Tai siis osa ihmisistä lähti ruokakauppoihin ja muihin mutta me päätettii lähteä nauttimaan auringosta.

Eka "ravintola" mikä bongattii meä hostkun lähistöltä...

Pilvet tuli häirittee meän auringonpalvontaa!

Beach time!

Rannalla hengailun jälkeen olikin sitte jo aika lähteä ostamaan ruokaa viikoksi... Ihan vaa pikku heads-up ihmiset jotka ootte menossa Hawaiille: RUOKA ON KALLISTA!!!
Tässäpä muutama esimerkki:

Muropaketti = 9 dollaria (jenkeissä norm. 2-3 dollaria)
Maitopurkki = 10 dollaria (jenkeissä norm. 1.5-2.5 dollaria)
Purkkapaketti = 5 dollaria (jenkeissä norm. 1 dollari)

Mutta ostettiin sitte porukalla ruokaa ja kokkailtiin iltasin yhessä niin tuli halvemmaksi sillä tavalla se eläminen.. ja mä ostin kaikkia hedelmiä (siis paikallisia tuotteita jotka oli huomattavasti halvempia ) aamupalaksi, lounaaksi ja illalliseksi... että onneks en ikinä oikein tajunnu noitten murojen syömistä aamupalaksi!
Ananakset siellä oli niiiiiiin hyviä! Ostin kaks heti ekana päivän... ne oli kummallisesti kadonnu kolmantena päivänä... ja kyllä ostin ne siis yksin itelleni. 

Pojjaaaat kävi vähä shopailee ja ku oli nii paljo kannettavaa päättivät ottaa kärryt mukaan
Niiltä jäi tää hoksaamatta.... haha
Näkymää hotellilta

näkymä meän huoneesta päiväsaikaan

Laitettiin siis hotellilla illallinen ja sitte suunnattiin rannalle hengaamaan.. oltiin siellä melkeen koko meän porukka. Kuunneltiin musiikkia ja juteltiin paikallisille. Ajoissa hotellille ja herätyskello 6.15!

Siinäpä ensimmäinen päivä pulkassa!

Mahalo

maanantai 2. huhtikuuta 2012

It blows in the wind and just touches down here or there. Was it planned or was it just perchance?


Täällä jenkeissä kun ihmiset täyttää 18, ensimmäinen asia mitä tehdään on että marssitaan tatuoijalle ja otetaan vaan joku kuva kun kerran viimein siihen on ikää ja kun ei nää tosiaan 18 vuotiaana saa oikein mitään uusia "vapauksia" niin täällä sitte halutaan juhlistaa kuitenki jotenki tätä sweet 18:nia... mikä siis on johtanu siihen että hirveen monet mun kaverit on nyt ottanu ihan ihmeellisiä tribaaleja ja muita (joilla ei oo sitte ees mitään syvempää merkitystä, kuha vaa saadaan mustetta ihoon) joita ne sitte esittelee koulussa aivan innoissaan.


No täähän on sitte johtanu siihen kuitenki että itelläki on tullu tatuointi fewer... oon nyt jonku kuukauden päivät selaillu erilaisia tatuointi blogeja ja katellu tatuointi mestojen sivustoja ja oon nyt aivan rakastunu tämmöseen sulka ideaan. Mun ongelma on vaan se että kyllästyn niin nopeesti aina kaikkeen (vaatteet, korut, mekot, värit.... vaikka mulla on kyllä taipumusta joskus palata takaisin joihinki koruihin yms. Siis saatan olla kyllästyny johonki parisen kuukautta, sitte laitan sen jonnekki syrjään ja seukki kerran kun löydän sen jutun ni se tuntuu taas ihan uudelta mutta tää taktiikka ei ihan toimis tatuointien kanssa) ja mua pelottaakin että kyllästyn sitte siihen mun tatuointiin! Vaikka mun mielestä nuo näyttääki nyt tosi kauniilta etenki noissa kuvissa nii mua pelottaa että se ei tulis näyttämään mun päällä yhtä hyvältä ja sitte että parin kuukauden päästä miettisinki jo että miks meninkään ottamaan tän... hawajilla kyllästyin mun feikkitatuointiin parissa päivässä (se oli kyllä vaan semmonen kukkaköynnös mun jalkapöydässä joka vaan näytti nätiltä että eipä sillä ollu mitään merkitystä että ehkä siks kyllästyin) tälle sulalle mulla ois mulle henkilökohtasesti aika tärkeäkin merkitys että ehkä siihen ei sitten kyllästyisi jos siinä olisi jotain tärkeää takana mutta kun.. äh!



Haluaisin sen sulan joko tolleen selkään tai sitten jalkapöytään niin kuin ekassa kuvassa... kuitenki jos 
tatuoinnin sattuisin joskus ottamaan en haluaisi sen haittaavan työnhakua ja siksi sen pitäisikin olla paikassa minkä saisin peittoon jos tarve vaatisi... enkä haluaisi mitään liian massiivista, sen pitäisi olla todella siro ja kevyt... mielellään hieman kaareva mutta ei taas liian. Se sulka ei sais näyttää pölyhuiskalta mutta vähän sen pitäisi olla semmoinen avonainen. Sen pitäs olla... mitehän tän nyt selittäis yhdellä sanalla... Täydellinen. ;)